>> Mikä Niki?
>> Miksi cockerspanieli -ja vielä paperiton?
>> Kuinka Niki päätyi meille -ja mitä sitten tapahtui?
>> Harrastukset, tulokset ja taidot

 

 

 

 

 

 

 

Miksi cockerspanieli -ja vielä paperiton?

Olimme tutustuneet muutamiin eri rotuihin ja käyneet koiratapahtumissa. Minä leikkelin lehdistä aina koirien myynti-ilmoituksia, ja muutamia kertoja sain jopa vanhempani soittamaan niihin, ja pari kertaa kävimme jopa katsomassa eri rotuisia pentuja, sekä aikuisia koiria. Lapsuuteni suuri ihastus oli basenji, ja jos vanhempani olisivat suostuneet basenjin hankintaan, meillä olisi todennäköisesti nyt basenji. Mutta vanhempani jarruttelivat pitkään koiran hankintaa, kunnes eräänä aamuna lehdessä oli ilmoitus myytävistä cockerspanielin pennuista. Isäni innostui heti, sillä hänellä oli nuoruudessaan ollut saman rodun edustaja. Niinpä matkasimme Hämeenkyröön katsomaan pentuja, ja loppujen lopuksi maksoimme mustasta uroksesta varausmaksun. Kasvattaja kertoi meille vahingosta, joka oli tapahtunut uroksen karatessa nartun luokse, emmekä uusina koiraharrastajina osanneet ollenkaan epäillä kasvattajan tarinaa. Koska etsimme pelkkää kotikoiraa, jonka rodullisuudella tai roduttomuudella ei loppujen lopuksi ollut juurikaan merkitystä, koimme paperittoman koiran hyväksi hankinnaksi -vielä kun se oli paperillista rodun edustajaa halvempi. Emme missään vaiheessa tienneet ottaa yhteyttä rotujärjestöihin, vaan etsimme itsellemme koiraa pelkkien myynti-ilmoitusten perusteella. Varsin uusina koiraharrastajina tiedon hankinta tuntui olevan hankalaa, emmekä ymmärtäneet miksei vahinkopentueesta voisi ottaa yhtä. Vuosin varrella, kokemuksen ja tiedon kartuttua, on tullut opittua monenmoista, enkä enää nykypäivänä hankkisi paperitonta rotukoiraa.