
| 4.4.2008, perjantai :: Nikin epäviralliset agilitykisat
Päätin lähteä hakemaan kisakokemusta seuramme ulkopuolelta, ja ilmoitin Nikin hyvissä ajoin RiMa :n järjestämiin epävirallisiin kisoihin Riihimäelle. Kisapaikkana oli mukavan kokoinen halli. Saavuimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Koska koko talvikauden olemme treenailleet seuramme pienessä "hallissa", oli lähes järkytys saapua radan luo ja huomata, kuinka suuri suoritettava rata oikeastaan olikaan! Jos koiraan saisi riittävästi vauhtia, sitä joutuisi pinkomaan vaikka kuinka lujaa!
Odottelimme vuoroamme, ja vihdoin koitti rataan tutustuminen. Radalla oli paljon hankalilta tuntuvia kohtia, ja vähän hirvitti mennä kokeilemaan, miltä rata näyttäisi pian koiran kanssa.
Alku oli huono. Niki oli odotellut vuoroaan suurimman osan ajasta autossa (virhe!) lämmittelyä lukuun ottamatta, ja kun se pääsi radalle, se tuskin edes tajusi, että nyt on tosi kyseessä. Jätettyäni sen ensimmäisen esteen taakse ja käännyttyäni takaisin koiraan päin, huomasin, että koira oli ehtinyt varastamaan lähdön, ja siitä surkeiden sattumusten sarja sitten alkoikin. Heti ensimmäisen esteen jälkeen suoritus oli hylätty. Menimme silti radan loppuun, mutta sekoilin ohjauksissa, ja lopulta minä sekä koirani olimme kummatkin yhtä sekaisin kaikesta. Ohjaus oli hirvittävää, ja mieleen jäi myös se, että Nikillä oli vaikeuksia päästä aitojen yli. Aitoja olemmekkin koittaneet treenata ahkerasti, sillä korkeimman medihypyn (45 cm) suorittamisessa on ollut hankaluutensa, mutta vähään aikaan hyppy ei ole näyttänyt yhtä vaivalloiselta kuin tällä kertaa. Luultavasti pehmeällä hiekkakentällä oli osuutensa asiaan, mutta hyppyä olisi joka tapauksessa hyvä päästä treenaamaan erilaisille alustoille. Kontaktit koira otti kivasti, vaikka ehdinkin pelästyä, kun Niki rymäytti keinun nopeasti alas (ohjaajan komento oli myöhässä). Ja koska pituutta ei olla seuran pienessä hallissa päästy oikein treenailemaan, meni sekin erittäin kehnosti koiran kävellessä lautojen päällä.
Suorituksemme oli siis varsin hirvittävä, mutta oivaa treeniä sekä koiralle, että ohjaajalle. Tästä on suunta vain ylöspäin!
Aika : 04.04.2008, perjantai
Paikka: RimAn halli, Riihimäki
Järjestäjä: Riihimäen Agility ry
|
Osallistuja: Niki
Tuloksena HYL.
|
|
30.3.2008, sunnuntai :: Rompun match show
Mikä siinä sitten onkin.. Ulkoilma tapahtuma + valkoinen, siistitty koira = varmasti hirvittävä sää. Näin siinä kävi tälläkin kertaa. Aamulla herätessäni olin niin tarmoa täynnä, että tällä kertaa päätin panostaa koiran siistimiseen oikein kunnolla! Heti aamulenkin jälkeen vein Rompun kylppäriin, jossa pesin sen turkin oikein kunnolla. Kun koira oli vihdoin hohtavan valkoinen, föönasin sen kuivaksi ja harjasin sen turkin. Tämän jälkeen matka Riihimäelle mätsäriin saattoi alkaa. Pääsimme mukavasti Kirsin ja Vilin kyydillä, ja vaikka jo Hämeenlinnassa olikin ollut synkkää ja kosteaa, oli inhottavaa huomata, että myös Riihimäellä jatkui sama meno. Tiivistettynä sanoen seisoimme koirien kanssa (vain!) noin kolme tuntia harmaalla parkkipaikalla, aurinko ei edes vilahtanut ja märkää oli. Aamuinen koiran puunaaminen oli täysin hukkaan heitettyä työtä heti sen jälkeen, kun koira oli ottanut ensimmäiset kymmenen askelta autola poispäin. Pari kertaa pyörähdimme kehässä ja saimme punaisen nauhan. Tästä ei kuitenkaan sen enempää sijoituttu, joten mätsäripäivästä tuli lyhyt, mikä ei ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto ottaen harmaan ja märän sään huomioon. Pääsin siis kuivattelemaan itseäni ja koiraa, sekä siistimään musta-harmaa-ruskeaksi muuttunutta koiraani.. Kehässä suorituksemme oli kuitenkin tällä kertaa ollut onnistunut, joten olin päivään tyytyväinen.
Kuvassa Kirsi & Vili, Romppu & minä. Katsojien onneksi kuva ei tee oikeutta kaikelle kuramäärälle, jota Romppu turkissaan kantoi!
Kuva: redcoyotes.net
Aika : 30.03.2008, sunnuntai
Paikka: Prisman parkkialue, Riihimäki
Järjestäjä: Riihimäen Agility ry
|
Osallistuja: Romppu
Tuloksena punainen nauha ilman suurempaa menestystä. |
|
22.3.2008, lauantai :: Rompun match show
Kävimme koittamassa onneamme tällä kertaa Janakkalassa paikallisen koirakerhon tiloissa. Koiria oli paljon ja tilat olivat vähällä käydä ahtaiksi. Paikalla oli todella hyvin esiintyviä hienoja koiria, joten ei ollut ihme, että Romppu sai vain sinisen nauhan laiskalla esiintymisellään. Huomasin itsekkin, että koiralla oli tylsää, ja sen myötä myös minulla esittäjänäkin. Ehkä ensi kerralla parempi onni?
Aika : 22.03.2008, lauantai
Paikka: Janakkalan koirakerhon tilat, Turenki
Järjestäjä: Janakkalan koirakerho
|
Osallistuja: Romppu
Tuloksena sininen nauha ilman suurempaa menestystä. |
|
| 21.10.2007, sunnuntai :: Rompun match show
Aika : 21.10.2007, sunnuntai
Paikka: Aulangon ratsastusmaneesi, Hämeenlinna
Järjestäjä: ?
|
Osallistuja: Romppu
Tuloksena sininen nauha ja sijoitus BIS 5. |
|
| 13.10.2007, lauantai :: Rompun match show
Romppu käyttäytyi hyvin niin kehässä, kuin kehän ulkopuolellakin. Tuomarina meillä, kuten muillakin pienillä koirilla oli Johanna Tunturipuro. Kehässä Romppu sai punaisen nauhan, johon olinkin tyytyväinen, mutta sen enempää se ei kuitenkaan sijoittunut. Huomasin itsekkin, että sen ravissa olisi parantamisen varaa ja, että se kulki hiukan ryhdittömästi perässäni laahustaen.
Oman kisailumme jälkeen jäimme vielä katselemaan Tainan Tellu -koiran kisailua: makkaransyöntiä ja pikajuoksua. Hyvin näytti Tellulta luonnistuvan. ;) Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu, vaikkei menestystä tullutkaan.
Aika : 13.10.2007, lauantai
Paikka: Poltinahon kenttä, Hämeenlinna
Järjestäjä: ?
Osallistuja: Romppu
Tuloksena punainen nauha ilman suurempaa menestystä. |
|
14.09.2007, perjantai :: Nikin mölliagikisa
Taas siinä kävi niin kuin aiempinakin vuosina, mikä onkin aika huvittavaa. "Uutena" harrastajana en ollut vielä ehtinyt maksamaan Etelä-Hämeen Koirakerhon jäsenmaksua, eikä minulle näin ollen tullut jäsenlehteäkään. Viime kerralla olin kyllä treeneissä, mutta sitä edeltävänä kertana taisinkin olla Viron puolella koiratarhalla.. Ja tietysti juuri silloin kerrottiin kisoista.
Saavuin paikalle kello 18, juuri niin kuin treenit normaalistikkin alkaisivat. Tällä kertaa kentällä vain näytti olevan vilskettä ja vipinää jo valmiiksi, ja aivan vieraita kasvoja. Hyppäsin auton penkiltä pihalle ja etsin muutamia tuttuja naamoja, joilta kyselinkin, että mitä nyt oikein tapahtuu. Ja juuri niin, möllikisat, joista en ollut tiennyt mitään. Kehotuksista kävin äkkiä tutustumassa rataan (jonka tutustumisaikaa ei ollut enää nimeksikään jäljellä), sitten ilmottautumassa ja sitten hain koiran autosta. Kaikki kävi tosi nopsaan, ja hyvä kun ehdin edes tajuta mitään (saatika jännittää!) kun olimmekin jo suorittaneet radan. Oli aika yllättävää, etten ollut unohtanut yhtäkään estettä, sillä sellaisella äkkivilkaisulla rataan tutustumisen tein. Kanssa olijoilta kuulin, että rata oli mennyt ihan hyvin, ja lopulta se selvisi palkintojenjaossakin: kolmas sija nolla tuloksella. :)
Aika : 14.9.2007, perjantai
Paikka: Kirstulan koirakenttä, Hämeenlinna
Järjestäjä: Etelä-Hämeen Koirakerho
Osallistuja: Niki
Tuloksena kolmas sija nolla tuloksella. |
|
| |
|