>> Mikä Niki?
>> Miksi cockerspanieli -ja vielä paperiton?
>> Kuinka Niki päätyi meille -ja mitä sitten tapahtui?
>> Harrastukset, tulokset ja taidot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä Niki?

Niki on ensimmäinen koirani, joka haettiin meille kotiin joulukuussa 2001. Virallisesti x-rotuinen koira on todellisuudessa kahden cockerspanielin jälkeläinen, ja sen kyllä huomaa sen alati heiluvasta hännästä ja iloisesta luonteesta. Niki on touhukas koira, joka lähtee säällä kuin säällä lenkille ja on aina valmis kaikkeen. Se rakastaa pitkiä lenkkejä, automatkoja, agilityä ja nenänsä käyttöä, ja on oppivainen ja fiksu poika.

Harrastukset, tulokset ja taidot

Kesällä 2002 aloittelimme Nikin kanssa Etelä-Hämeen Koirakerhon treeneissä: kävimme treenailemassa agilityä sekä tokoa. Tokoa treenailimme kesän verran, mutta kumpikaan meistä ei oikein innostunut lajista, joten lopetimme. Tokoa treenailemme enää harvakseltaan kotioloissa.
Samana kesänä kävimme Katjan kannustamana mätsäreissä (=match show), mutta pian huomasin, ettei mätsärit(kään) olleet aivan Nikin oma juttu. Jatkoin mätsäreissä käyntiä kuitenkin toisen koirani, Rompun kanssa.
Tarkoituksena olisi aloittaa vielä jokin sellainen harrastus, jossa Niki saisi käyttää nenäänsä, sillä sitä se tuntuu rakastavan.

Agility
Aloitin Nikin kanssa agilityn kesällä 2002 Etelä-Hämeen Koirakerhon alkeisryhmässä. Olin aiemmin nähnyt agilityä ja halusin koittaa sitä myös oman koirani kanssa, tarkoituksenani löytää mielekästä yhteistä tekemistä. Saman kesän lopulla osallistuimme seuramme mölliagilitykisoihin, jossa sijoituimmekin ensimmäiseksi nolla tuloksella.
Aktiivista harrastuksemme ei todellakaan ole ollut alusta alkaen! Valitettavasti, kun kesän jälkeen tuli talvi, ja treenipaikka vaihtui kauemmaksi, ei meillä enää ollutkaan kyytiä treeneihin. Parina kesänä jatkoimme aloittamaamme harrastusta, mutta pian innostus lopahti, sillä emme ikinä päässeet edistymään ainaisten talvitaukojen takia, joiden jälkeen jouduimme aina sijoittumaan uuteen ryhmään.
Pari vuotta (?) kestäneen tauon jälkeen innostuin jälleen agilitystä keväällä 2007, jolloin hakeuduin uudestaan samaisen yhdistyksen ohjattuihin treeneihin. Kesäkauden päättäneissä mölliagilitykisoissa sijoituimme tällä kertaa kolmanneksi, nolla tuloksella. Tällä kertaa emme lopettaneetkaan talven ajaksi!

Päivämäärä
Paikka
Luokka
Aikavirhe
Ratavirhe
Tulos
Sija

02.09.2002

Hämeenlinna
Möllimini
-
0
0
1.
06.09.2004
Hämeenlinna

Möllimidit

34.62
25
25
-
14.09.2007
Hämeenlinna

Möllimini

-
0
0
3.

TOKO
Tottelevaisuuskoulutus eli toko astui kuvioihin jälleen helmikuussa 2008, tällä kertaa hiukan tavoitteellisemmin ja aktiivisemmin. Pyrimme käymään viikottain kentällä treenailemassa kaveriporukan kanssa.

Muuta
Olemme mukana Cockerspanielit ry:n Etelä-Hämeen alajaoston toiminnassa. Treenailemme porukalla ja käymme yhteislenkeillä. Tällä hetkellä tähtäimessä osallistua taippareihin.